Vuonna 1997 julistin tonttimme kännykättömäksi vyöhykkeeksi. Ja hetkeä myöhemmin ilmoitin, etten koskaan tule tarvitsemaan tietokonetta. Onneksi on oikeus perua moiset uhot. Tällä hetkellä minulla on käytössäni jo kolmas tietokone ja kännyköitteni määrää ei kukaan laske.

Mutta, että viikko sitten tämän perinteitä kunnioittavan käsityöläisen kangaspuut muutettiin atk-avusteisiksi. Siinä sitä on ollut nielemistä. Pari ensimmäistä päivää tunne oli kovin ristiriitainen, mutta mitä enemmän ohjelmaa vääntelin ja eksyilin, sitä jännempää tämä on.

On se ihme ja kumma, että ihminen voi näin loistavan apuvälineen kehittää. Eikä tämä yhtään himmennä arvokasta käsityötä. Samalla lailla loimi vedetään puihin, niisitään ja pistellään pirtaan, sukkula viriöön ja luhasta veto ja kaikki käsin kuin ennenkin. Vipuset, välittäjät ja polkuset vain on poistettu, vipukehän päälle on asennettu boxi, josta lähtee sähköpiuha, toinen piuha menee tietokoneeseen ja kolmas polkimeen, joka on samanlainen kuin ompelukoneessa. Tietokoneessa on ohjelma, jolla voi suunnitella malleja ja tieto menee piuhaa pitkin boxiin, joka pläjäyttää tietyt niisivarret ylös. Ihme tapaus.   Kangaspuiden alle ei tarvi mennä lainkaan, plussa sekin.

Nyt kun Ystävänpäivä on tapeetilla, olen tietenkin kutonut sydämiä. Pitkiä, laihoja, ylösalaisin, poikittain ja kaikenlaisia sydämiä. Kaikki muokkaaminen tapahtuu helposti koneessa eikä mallin vaihtaminen vaadi uudelleen niisimistä eikä polkusten sitomista. Jos jokin haittapuoli on löydettävä, niin sähkökatkon aikana kutominen ei onnistu.

On vielä yksi periaate, jossa lujaa roikun, Facebookiin en mene, en.