Suomen suurimmat kädentaitomessut järjestettiin viime viikonloppuna Tampereen Messu-

ja urheilukeskuksessa (Pirkkahallissa). Messuilla rikottiin kävijäennätys – jälleen kerran. Tänä vuonna kävijöitä oli upeat 36 906 ja näytteilleasettajia yli viisisataa. Kaikki näytteilleasettajat olivat suomalaisia, mutta kävijöissä oli ulkomaalaisia, eivätkä ulkomaalaiset rajoittuneet pelkästään naapurimaihin!
Eräs tämän vuoden näkyvimmistä muoti-ilmiöistä oli niin sanotut frillahuivi. Frillahuivit ovat todella helppo neuloa tai virkata juuri tähän suunnitellusta verkkolangasta. Lähes jokaisella messuvieraalla oli tälläinen huivi kaulassaan ja niitä oli kaikissa sateenkaaren väreissä. Myös muut kimaltelevat ja nopeatekoiset pikkujouluhuivit olivat vieraiden suosiossa.Vaikka huivit olivat suosiossa ihastuin itse Toikan uusiin Bremont-neulelankoihin. Langoissa on aivan upeat värit ja ne ovat todella pehmeitä ja laadukkaita.
Messuilla oli myös Eläköön Matto! -näyttely, missä esillä oli kolmet erikokoiset Toikan kangaspuut ja paljon kauniita kudottuja mattoja. Kangaspuilla kutomista ja kuteen leikkaamista pääsvät kokeilemaan kaikki halukkaat. Messuilla olleet kangaspuut myytiin jo ennen messuja uusiin koteihin ja uudet onnelliset omistajat saivat puut suoraan messuilta mukaansa. Messuilla oli aivan erityinen tunnelma, monet Suomen osaajat olivat kokoontuneet yhteen ja jakoivat uusia ideoita sekä opettivat toisilleen tekniikoita, joita muut eivät vielä osaa. Sain messuilta taas aimo annoksen inspiraatiota, vaikka olinkin töissä, enkä läheskään koko messuja ehtinyt kiertää. Nyt sitten ensi vuosi mietitään, missä välissä kaikki uudet ideat saadaan toteutettua 